Pallontallaajat.net
Valikko

Etelä-Goa vs. Pohjois-Goa

Haluan ensimmäisenä teille kertoa vähän enemmän Goasta ja siitä, kuinka valita minne siellä kannattaa matkustaa. Goa on pieni mutta iso osavaltio, joten on tärkeää tietää minkälaista lomaa haluaa ja mitä lomaltaan odottaa. Olen itse asunut siellä pidemmän aikaa, joten on hyvin luonnollista aloittaa kirjoittamalla siitä ja auttaa muita valinnan edessä. Goa se intian tunnetuin turisti paratiisi ja on se monien matkailijoiden ensimmäinen kosketus Intiaan.

Goan sesonki sijoittuu marras-huhtikuun välille. Tänä aikana sää on niin sanotusti täydellinen, ihana aurinko, ei liian kuuma, ei sada, ei pilviä ja kaikki on hyvin. Huhtikuun jälkeen tulee kuuma ja ennen marraskuuta voi vielä vähän sadella monsuunin jäljiltä. Goalla on kuitenkin aina ihanteellinen lämpötila. Myös Finnair on aloittanut tälle kaudelle suorat lennot Goaan, mikä on monille itsematkaajille todella hyvä vaihtoehto.

Goaan on mahdollista varata pakettimatka esimerkiksi aurinkomatkoilta, tai lähteä itsekseen seikkailemaan. Itse varatuilla lennoilla ja majoituksella pääsee Goaan paljon edullisemmin kuin pakettimatkojen tarjoamilla matkoilla. Itse varaamalla täytyy muistaa, kuitenkin tarkasti katsoa mistä ja millaisen hotellin varaa. Omatoimi matkalle lähtijän täytyy hyvissä ajoin muistaa anoa viisumi helsingistä Intian suurlähetystöstä käymällä paikanpäällä tai anomalla postitse. Postin kautta viisumin tuleminen saattaa kestää jopa kuukauden, mutta paikanpäältä hankittuna yleensä vain muutaman päivän.  Netin kautta on mahdollista hankkia e-tourist visa joka on voimassa 30 vrk, joten sopii hyvin lyhyemmille lomille. Myös paketti matkaajan täytyy hankkia viisumi hyvissä ajoin, mutta matkanjärjestäjä antaa siihen ohjeet erikseen.

Goan hotelli tarjonta on loputon. On tarjolla luksus hotelleista, aina monen asukkaan dormeihin. Hyvissä ajoin kannattaa ruveta tutkimaan ja miettimään, mitä odottaa omalta majoitukseltaan, ja mitä siitä on valmis maksamaan. Goan suurin sesonki sijoittuu joulun ja uuden vuoden tienoille, joten silloin hotellien ja hostellien hinnat pomppaavat pilviin. Goalta on helppo löytää myös asuntomajoitusta varsinkin pidemmän aikaa siellä majailevat suosivat tätä vaihtoehtoa, ja se tuleekin todella edulliseksi, mikäli matkaajia on enemmän. Löytyy isoja kalliita villoja tai ihania kaksioita, uima-altaalla ja kuntosalilla.

Sijainti tämä ikuinen kysymys on iso kysymys myös Goalla ja se vaikuttaa paljon erilaisten majoituspaikkojen hinta tasoon ja loman kulkuun. Haluatko lähteä etelä- vai pohjois-goalle, tämä on ehkäpä se suurin kysymys. Etelä-goa on kauniita rantoja täynnä oleva kaunis rauhallisempi auringonpalvojan paratiisi. Kuin taas pohjois-goan loputon iltaelämä vie monien nuorten sydämen. Vähän valaisen sitä enemmän kuinka valita näistä kahdesta. Jos matkustat omatoimisesti ei ole mikään este matkustaa molempiin paikkoihin, sillä taksilla pääsee kätevästi etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään.

Etelä-Goa

Etelä-Goa on paljon rauhallisempi paikka, eikä sellaista ihmispaljoutta ole tiedossa, kuin pohjoisessa. Etelässä on todella kauniit hiekkarannat. Esimerkiksi palolem on yksi etelän suosituimpia rantoja, mutta silti siellä riittää vielä myös omaa rauhaa. Mikäli on nimenomaan hakemassa lomaltaan auringonpalvontaa ja rauhaa, voi Palolem olla myös liian rauhaton. Mikäli siltä tuntuu kannattaa suunnaksi oottaa Patnem tai Agonda. Etelä-goalla ei ole hirveästi viiden tähden lukaaleja, vaan siellä majoitutaan useinmiten rannan läheisyyteen pieniin rantamökkeihin ja nautitaan aamukahvi katsellen aaltoja. Etelä-Goa on enemmän suosiossa reppureissajien ja perheiden kesken, jotka hakevat matkaltaan rauhaa ja chillausta. Etelä-Goa on muuttumassa isoja hotelleja on tulossa, mutta vasta pikkuhiljaa.

Palolem

Palolem

Palolem on suositte reppureissaajien kohde ja siellä riittää vilinää ja vilskettä. Etelä-Goan puolella musiikin soittaminen iltaisin on kuitenkin kiellettyä, joten illoista saa nauttia ilman sen suurempaa jumputusta. Vaikka Palolem kasvattaa suosiotaan koko ajan, on siellä vielä kuitenkin melko rauhallista. Palolemissa, voit aamulla herätä meren kohinaan ja avatessasi silmät näet meren edessäsi. Majoitukset ovat siis usein hyvinkin lähellä rantaa, ja hinnat ovat vähintäänkin kohtuullisia.

Agonda

Agondan ranta on usein hyvinkin rauhallinen, eikä ruuhkia usein synny. Agonda kannattaakin valita kohteekseen jos arvostaa omaa rauhaa. Pikkuhiljaa ihmiset ovat löytämässä Agondan hienoutta, joten kannattaa kiiruhtaa ennen kuin ranta on liian kiireinen.

Colva

Colva beach on Intialaisten turistien suosiossa, joten jos haet rauhaa niin älä suuntaa tänne. Ranta on samanlainen kuin muuallakin, mutta intialaisten turistien määrä on varsinkin viikonloppuisin valtaisaa.

 

Palolem

Pohjoinen-Goa on taas valtava alue, mistä täytyy osata valita itselleen mieluinen alue. Candolim, Baga, Calangute, Anjuna vaiko sittenkin rauhallisempi arambol tai Morjim. Kerron vähän enemmän näistä rannoista.

Candolim

Candolim on nostattanut suosiotaan viime vuosien aikana paljon, ja onkin nykypäivänä suuressa suosiossa pakettimatkaajien kesken, koska monet pakettimatkojen hotellit on sijoittunut candolimiin. Candolimissa on hienoja viiden tähden hotelleja, kun myös pienempiä sympaattisia hostelleja. Candolimista löytyy myös paljon asuntoja, joita vuokrataan. Candolimissa kaikki palvelut ovat lähellä, sillä joka kulmalla on erilaista ravintolaa, kahvilaa,  kauppaa ja erilaisia pieniä putiikkeja. Candolim on sopivan rauhallinen ja Intialaisia turisteja ei ole niin paljon kuin edempänä pohjoisessa.

Candolim

Calangute

Calangutesta voisi sanoa, että se on Goan suosituin ranta. Ei kuitenkaan meidän länsimaalaisten kesken vaan Intialaisten suosiossa oleva ranta. Seiltä löytää vanhoja miehiä, jotka uiskentelevat rantahiekassa, kuin pikkulapset. Calanguten rannalta ei löydy minkäänlaista rauhaa itselleen. Aina joku on kauppaamassa jotain, tai joku Intialainen haluaa kanssasi samaan kuvaan tai lehmä päättää tulla antamaan pusun poskelle. Calangutessa olet luultavasti enemmänkin nähtävyys, Intialaisten kulttuuriin eivät kuulu bikinit ja uikkarit, joten saatat saada pitkiäkin katseita. He eivät tarkoita pahaa mutta olet vain kummallinen näky heille, jotka ovat ensimmäistä kertaa matkalla kylän ulkopuolella. Calangutessa on kuitenkin paljon hyviä ravintoloita ja kauppoja, mutta rannalle ei välttämättä houkuta lähteä. Hotellit Calangutessa ovat jokseenkin kauempana rannasta kuin esimerkiksi Candolimissa. Pienempiä hostelleja löytyy paljon, ja vähän suurempia hotelleja myös, osa saattaa olla päätien varressa, mikä on iltamyöhälle hyvin rauhaton ja torven soitot voivat kuulua huoneeseen pitkälle yöhön.

Calangute

Baga

Bagaa voisi kutsua Goan bileparatiisiksi, ei kuitenkaan rannalla vaan titoksen baarikadulla. Rannalla saat päivisin olla enemmän rauhassa kuin calangutella. Bagalla on paljon kalastajaveneitä ja sieltä voi tehdä reissun veneellä myös poukaman toiselle puolelle Anjunaan. Bagalla ei hirveästi ole lähellä isoja hotelleja vaan enemmänkin, pieniä hostelleja löytyy paljon. Mikäli iltaelämä on se juttu, niin täältä sitä ei puutu. Osa hotelleista sijoittuu vähän rauhattomalle kadun varrelle ja äänet saattavat häiritä yöhön saakka. Bagalla kaikki on kuitenkin lähellä, ravintolat, ranta, kuppilat, kahvilat, kaikki mitä vain voi tarvita.

Baga

Anjuna

Anjuna on suosittu niinsanotusti hippimatkaajien keskuudessa. Vielä tänäkin päivänä joka keskiviikko sesongin aikana siellä pidetään perinteiset hippimarkkinat. Anjunan ranta on mukava, vähän rauhallisempi. Tälle puolelle Pohjois-goaa on kuitenkin löytäneet Venäläiset pakettimatkaajat, joten rannallakin sinua saatetaan luulla venäläiseksi. Anjuna on muuten rauhallismpi mutta keskiviikkoisin markkinoiden aikaan, rauha on Anjunasta kaukana ja paljon ihmisiä kerääntyy ostoksille. Anjunan alueella on paljon hyviä hotelleja ja edulllisia kivoja hostelleja. Myös ravintoloita ja kahviloita löytyy joka makuun, mutta hieman kauempana rannasta kuitenkin kuin esimerkiksi baga, calangute, candolim akselilla. Anjunan vieressä oleva vagator on trance musiikin kehto iltaisin ja sieltä löytyy paljon hyviä trance bileitä, mikäli niihin löytyy kiinnostusta.

Arambol

Arambol on edelleen hippien suosimaa aluetta ja siellä sen takia varmasti liikkuu paljon reppureissaajia ympäri maailman.  Arambol on kuitenkin paljon rauhallisempi, kuin suosituimmat calangute, baga akselin rannat, mikäli tähän suuntaan halajaa pohjoiseen on morjim ja mandrem rauhallisempia rantoja kuin arambol. Arambolissa on enemmän nuorisoa kun morhim mandrem akseli on enemmän perheiden suosiossa. Näin kaukana pohjoisessa, ei ole kovinkaan hienoja hotelleja vaan enemmän suosiossa ovat ok hostellit.

Voisin kertoa oman mielipiteeni, tähän asiaan. Itse olen ensimmäisten reissujen ajan asunut Bagalla, kun biletys ja aurinko oli kaiken loman a ja o. Vahemmiten olen sitten siirtynyt Candolimiin ja se onkin tällä hetkellä ehdoton suosikkini kaikista, ranta on kiva, ei liikaa ihmisiä, sopivat aallot ja ihana tunnelma.

Chapora

Kuvahaun tulos haulle goa beach map

Ensikosketus Intiaan

Kun vuonna 2008 matkustin ensimmäisen kerran intiaan, koin kyllä jonkunlaisen kulttuurishokin. Intiaan mennessä se on varmasti hyvin yleistä, eikä sitä kannata miettiä vaan kannattaa antaa Intialle mahdollisuus, sillä se voi jopa yllättää positiivisesti. Esimmäiset ajatukset Intiasta olivat kuinka paljon täällä oikein on ihmisiä, apua miten nämä autot, skootterit ja eläimet täällä liikenteessä oikein selviää ja mitä nämä erilaiset tuoksut oikein ovat. 

Ihmiset, ketkä päättävät lähteä Intiaan, ovat luultavasti jo valmiiksi ajatelleet maan erilaisuutta ja ovat valmiita kohtamaan niitä asioita, jotka ovat meillä Suomessa ihan eri tavoin. Intia ottaa ja antaa jokainen päivä, eikä se ole maailman helpoin maa matkustaa.


Hyvin nopeasti sitä kuitenkin tajusi, että kuinka ystävällisiä ihmisiä Intialaiset ovatkaan ja kuinka helposti se päivää piristävä hymy sieltä tulee. Intialaiset yrittävät aina olla avuksi, vaikka ei oikeastaan osaisi edes auttaa.

Intiassa ei ole samanlaista rauhaa kuin Suomessa. Ensimmäisellä matkallani 2008 tajusin, että Intialaiset eivät tiedä mikä on jono ja oma tila. Ihan sama minne olet “jonottamassa” joudut ihan varmasti ainakin kerran ohitetuksi, jos et pidä puoliasi. Kaikille ihmisille tämä ei sovi ja sitä kannattaakin miettiä, onko valmis siihen ihmispaljouteen, mikä Intiassa on. Intiassa ei niin sanotusti tarvitse koskaan olla yksin. Vaikka lähtisit matkalle yksin takuu varmasti, et siellä yksin ole. Intialaiset ovat kovia tutustumaan ja kyselemään. Heistä voi, jopa saada kavereita. Varuilla kannattaa toki olla siinäkin asiassa. 

Esimmäinen matkani vuonna 2008 sijoittui pääosin Goalle. Siihen Intian suosituimpaan turisti osavaltioon. Goa on myös samalla paljon vauraampaa aluetta, joten sieltä on niin sanotusti “helppo” aloittaa Intian matkailu, mikäli Intia kiehtoo. Vaikka Goa on rikkaampi osavaltio ja paremmin koulutettu niin löytyy sieltäkin köyhtyyttä ja roskaa. Siihen kannattaa siis kuitenkin varautua. 

Yleensä sanotaan, että Intiassa naisena matkustaminen ei ole paras idea, mutta jos yksin haluat lähteä matkalle, on Goa siihen oikein oiva paikka. Etelä-Intia on naiselle muutenkin paljon helpompaan matkustus aluetta kuin pohjoinen. Järki kannattaa kuitenkin pitää mukana myös siellä.